Varoitus. Tämä postaus sisältää henkilökohtaista vuodatusta kauhuelokuvien vastaanottoon liittyvästä jeesustelusta.

Olen kaikesta nykyään jäljessä, joten katsoin Pascal Laugierin Marttyyrit-elokuvan vasta nyt (vuokraaminenkin tuli maksamaan 15 euroa myöhästymismaksuineen, kun ei millään muka ollut löytyä sopivaa rakoa).

Marttyyrit on lopulta melko tyypillinen kauhuelokuva, mutta mielestäni tavanomaista innostavampi. Jos et pidä kauhuelokuvista, en suosittele katsomaan tätäkään. Jos taas pidit esimerkiksi Balagueron Nimetön-elokuvasta, Marttyyrit kiehtonee myös.

Jotkut kriitikot sanovat, että Marttyyrien väkivalta on puuduttavan tylsää. He valehtelevat. Oikeasti elokuvan väkivalta ahdistaa heitäkin.

Kriitikko ahdistuu väkivallasta julkisesti vain silloin, kun sille on jokin ilmeinen moraalinen konteksti, jossa on mielellään (rummunpäristystä) yhteiskunnallinen sanoma. Kriitikon rooli on olla luontodokumentin rauhoittava selostajaääni: kun gepardi on napannut heikoimman vasan, kriitikko asettaa kammottavuuden kontekstiinsa.

Marttyyreissäkin olisi aineksia sellaiselle kontekstille ja sanomalle, mutta niitä ei käytetä hyväksi. Tällaisessa tilanteessa kriitikko yleensä päättää, että kyseessä täytyy olla temaattinen epäonnistuminen. Marttyyreistä eräs kriitikko esitti, että elokuvan marttyyrimystiikka ja -filosofia "trivialisoi" todelliset tapaukset, joissa ihmisiä on pidetty vankeina kellarissa ja kidutettu (esim. Itävallan tapaus).

Olisi hyvä huomata, että kaikki taide trivialisoi todellista kärsimystä. Se on taiteentekijöiden salainen syyllisyydenaihe. Kauhu trivialisoi kaikista ilmeisimmin, sillä siltä puuttuu moraalisen ja poliittisen mission kulissi. Siksi se on halveksituin lajityyppi (heti pornon jälkeen).

Historiallisesti kauhu (goottilainen kirjallisuus ja draama) on omituinen, vastavalistuksellinen taidemuoto, joka oli jo 1700- ja 1800-luvulla "taantumuksellista". Se käsitteli tosielämän tabuja (esim. elävältä hautaamista ja uskonmiesten paheita) kevytmielisesti eikä osallistunut yhteiskunnallisiin projekteihin. Hyvä kauhu on edelleen samalla tavalla vastuutonta.

Onneksi on toisia lajityyppejä, jotka sitten tekevät muuta. Rakentavat siltoja tai rikkovat niitä järkevästi ja korkeampien tarkoitusperien vuoksi.

Niiden vastapainoksi on toisinaan hienoa katsoa jotakin niin vapauttavan moraalitonta kuin Marttyyrit.