|
|
|||
|
04.12.2008 - 11:27
Ihanaa huomata, että politiikalla on vielä merkitystä ihan omassa harmaassa arjessa! Talouslaman kynnyksellä tämä on aivan mainio hallinnollinen ratkaisu: yli 20 miljoonan lisäkulut ja työmatkojen aiheuttamat ympäristövaikutukset päälle. Keskustalle tyypillisesti hallinnon järkeistämiseen tarkoitettu hanke muuttui alueelliseksi hankkeeksi, jossa vedetään puolueen valta-alueille kaikki heti tänne nyt. Blogini palaa politiikasta kirjalliseksi heti, kun vitutus on tasaantunut.
Teemu
kirjoitti 04.12.2008 - 13:59
Joo, nämä ovat tällaisia päätöksiä mihin on hyvin vaikea löytää järjellisiä perusteita.
Yhtä vaikea on ymmärtää mistä todella löytyvät ne tuhannet ja taas tuhannet ihmiset jotka äänestävät Paavo Väyrysen eduskuntaan. Aina halutaan muutosta, ja sitten valitaan Väyrynen. Vanhasen mielipiteet asuntopolitiikasta ne vasta mielenkiintoisia ovatkin; varsinkin kun niitä vertaa Vapaavuoren (jonka luen melko kaupunkilaiseksi) vastaaviin. Hyvähän se vaan on politiikasta välillä kivahtaa, varsinkin kun tähän maahan on täysin mahdotonta muuten muodostaa oppositiota, ainakin tällä hetkellä.
TR kirjoitti 04.12.2008 - 14:29
Joo, en oikein ymmärrä miksi alueellistamista pitäisi tehdä vielä Vaasasta Seinäjoelle, kun Vaasahan, tuota, on jo aika.... kaukana. Luulin että alueellistaminen=siirretään toimintoja pois Helsingistä.
Tuomas
kirjoitti 04.12.2008 - 14:33
Maalaisliitto on aina osannut vetää kotiinpäin. Johan tuota 60-luvulla haaveiltiin (ainakin puoliksi vakavissaan) pääkaupungin siirrosta Jyväskylään. Lääkelaitosta ollaan nyt kovaa vauhtia viemässä Kuopioon, ja näköjään Vaasan Rkp-joukkueesta ei ole painivastusta Seinäjoen kepulle.
Marko kirjoitti 04.12.2008 - 15:04
Politiikka on ylseisestikin rumaa, mutta keskustapuolueen kauhukabinetti on vaikuttava: Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Kauko Juhantalo... Itse lisäisin Esko Ahon ja Matti Vanhasenkin tähän, mutta he eivät vielä ole olleet rikostutkinnassa.
Tiina, tämä kyseinen tapaus ei liity alueellistamiseen. Tai siis sen ei pitänyt liittyä, mutta keskusta päätti että siirrellään olemassaolevia virastoja kaupungista toiseen alueellisen "tasapuolisuuden" nimissä.
Eräs nimettömänä esiintyvä vakikommentoija kirjoitti 04.12.2008 - 15:35
Niin. Itse olen jo ajat sitten profiloinut puolueen sen mukaan, minkälainen rikos tulee ensimmäisenä mieleen sen nimestä. Tässä listaa, joka ei ole kattava:
Kokoomus - törkeä petos Keskusta - velallisen epärehellisyys Demarit - rattijuopumus Vihreät - huumausaineen käyttörikos Vasemmisto - virkamiehen väkivaltainen vastustaminen PerSu - kiihottaminen kansanryhmää vastaan RKP: lasta esittävän seksuaalisen kuvan hallussapito KristDet: syrjintä Näistä on sitten mukava valita vaalipäivänä. Periaatteeni on se, että on mukavampi äänestää murhaajaa kuin talousrikollista. Murhaaja kun on suurimman osan aikaa rehellinen, jälkimmäinen ei juurikaan.
JPK kirjoitti 05.12.2008 - 08:34
Onhan nyt ihan pakko laittaa tämä tähän:
http://epaper.kaupunkiuutiset.com/products/KUT-2008-09-27/articles/article_12_2.htm
|
Kirjoittaja
Juuri nyt
Kansi: Saku Heinänen Käärinliinat ilmestyy 25.8.2009. Tilaa ennakkoon (suora linkki teokseen): Akateeminen, Adlibris, Bookplus, Suomalainen, Suurikuu.
Kansi: Saku Heinänen Itsevalaisevat sai vuoden 2008 Tiiliskivi-palkinnon. Tutkin
Luen
Sivuikkuna
Anne Leinonen Parnasso Miia Toivio Jarkko Tontti Steve Dearden (NALD) Miina Supinen Tuomas Kyrö Bloodaxe Books J.P. Koskinen J. Pekka Mäkelä Risto Niemi-Pynttäri Maailmankirjat Päivi Haanpää Pasi Ilmari Jääskeläinen Tiina Raevaara Tommi Melender Dionysoksen kevät Särö-lehden blogi Anita Konkka Kritiikkiportti Ville-Juhani Sutinen Teemu Helle Rooibos Ota yhteyttä
marko.m.hautala(at)gmail.com
|
||